
Kuvituskuvassa kisan nuorin Otso Hongell lähettää matkaan Sanni Herrosen. Myös Veikko Vanhamäki pääsemässä juuri omalle osuudelleen.
Keski-Pohjanmaan suunnistuksen maakuntaviestin järjestäjävuorossa oli tänä vuonna IF Brahe, samalla juostiin 14-vuotiaiden ja sitä nuorempien Kompassi-viesti. Kisapäiväksi oli valikoitunut sunnuntai 24.8. Viime vuoden myrskyisen sään sijaan päivä oli nyt tyyni mutta osin sateinen.
Maakuntaviestiin oli ilmoitettu 22 kuusijäsenistä joukkuetta, joista Kokkolalta viisi.
Kokkolan 1-joukkueen aloittaja Tommi Viitasaari.
Viime vuoden tapaan Kalajoki vei voiton.Kokkola puolestaan nappasi hopea- ja pronssisijan 1- ja 2-joukkueillaan. Hopeajoukkueessa juoksivat Tommi Viitasaari, Santeri Kallio, Petteri Rantala, Milja Hyyppä, Mikko Kukkola ja Hannu-Pekka Pukema ja pronssijoukkueessa Selma Määttälä, Tuomas Hyyppä, Teppo Isokoski, Rainer Räbb, Joose Nurmela ja Peetu Rantala. Kaikki muutkin Kokkolan joukkueet saivat hyväksytyn suorituksen sijoittuen sijoille 7, 11 ja 16.
Kompassiviestiin osallistuttiin kolmihenkisin joukkuein, joista 12 juoksi viestin hyväksytysti. Näistä KoS:n suunnistuskoululaisista koottuja joukkueita oli peräti seitsemän. Viestin voiton vei KoS-2, jonka mudostivat Sara Herrala, Atte Hokki ja Veikko Vanhamäki.
Voittajajoukkue.
Muut KoS:n joukkueet olivat sijoilla 3, 4, 5, 8, 9 ja 10. Pronssisijalla olleessa joukkueessa kilpailivat Stella Taipale, Alva Saarela ja Aaron Taipale.
| 28.11.2025 18.18 | Syyskokouskutsu |
| 16.11.2025 10.23 | Seurojen kokous: Ruskasta Vuoden pyöräsuunnistaja ja Emil Seuraparlamenttiin |
| 13.11.2025 20.14 | Ilmoittautuminen seuran Puurojuhlaan |
| 04.11.2025 20.14 | Syysrastit Harriniemessä 14.11. |
| 20.09.2025 17.33 | SM-sprintin tuloskuulumisia |
| 27.08.2025 22.40 | 25 Mannaviesti 11.10.2025 |