Suunnistuskoulu on tarkoitettu 4-16 -vuotiaille lapsille/nuorille. Suunnistuskoulussa opitaan luonnossa liikkumista sekä kartanlukutaitoja. Lisäksi suunnistuskoululaiset voivat osallistua yhteisille leireille ja kisatapahtumiin. Suunnistuskoulu innostaa elämänmittaiseen harrastukseen.
SUUNNISTUSKOULUN RYHMÄT
Suunnistuskoulu toteutetaan eri ryhmissä. Halutessaan lapsi voi valita mihin ryhmään/ryhmiin iästä riippumatta kuuluu. Voit esimerkiksi kuulua vasta-alkajien ryhmään ja samalla myös oman ikäsi mukaiseen ryhmään;
Harjoitukset perheryhmätoimintana, jolloin oma aikuinen on lapsen kanssa koko harjoittelun ajan. Tavoitteena reipas luonnossa liikkuminen ja suunnistuksen perusteiden opettelu.
2. Rastireittiryhmäläiset
7-10 vuotiaat
Harjoitellaan helppoja polku- tai rastireittiratoja ohjaajan/omien vanhempien opastuksella.
Tavoitteena kasvava kiinnostus luonnossa liikkumiseen, tavanomaisten karttamerkkien tunteminen ja iloa tuottavia havaintojen/reitinvalintojen tekeminen radan varrelta. Halukkaat voivat kauden aikana osallistua myös suunnistuskilpailuihin. Tähän ryhmään ovat tervetulleita myös vasta-alkajat
3. Tukireittiryhmäläiset
11-12 vuotiaat
Harjoitellaan helpoissa selkeisiin maastomerkkeihin tai merkittyyn tukireittiin tukeutuvassa maastossa.
Tavoitteena kartan suuntaaminen oikein, reitinvalinnat, kartanluku, kattavampi karttamerkkien tuntemine
4. Suorasuunnistajat
13 – vuotiaista ylöspäin
Tässä ryhmässä harjoitellaan monipuolisilla radoilla, suunnistustaitoja hioen.
Harjoitukset tarjoavat fyysistä harjoittelua yksittäin ja ryhmissä. Sisältöinä reitinvalinnat, kestävyys, juoksukoordinaatio ja -nopeus.
SUUNNISTUSKOULU KÄYTÄNNÖSSÄ
Suunnistuskoulussa kertyy harjoituskertoja 10-50 ryhmävalinnoista riippuen. Kesäkauden harjoitukset maanantaisin ja erikseen ilmoitettavina muina päivinä. Myös naapuriseurojen järjestämiin harjoitustapahtumiin on mahdollista osallistua.
MUU TOIMINTA
Osallistutan lähialueen kansallisiin kilpailuihin, Kompassi-cup -tapahtumiin sekä viesteihin niin omalla alueella kuin valtakunnan tasolla.
Järjestetään seuramatkoja esim Särkänniemisuunnistus, Leimausleiri, Nuorten Jukola. Näistä tarkemmin omassa tapahtumakalenterissa.