Seuran toiminta poikkeustilan aikana
18.4.2020 14:02 Uutiset / Kokkolan Suunnistajat

Seuran toiminta poikkeustilan aikana

Meneillään olevan koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana Kokkolan Suunnistajat noudattaa toiminnassaan maan hallituksen ja Suunnistusliiton antamaa ohjeistusta ja suosituksia. Ma 16.3. Suomessa otettiin käyttöön valmiuslain mukaisia toimia, ja julkiset kokoontumiset rajattiin max 10 henkeen, lähikontaktit kiellettiin ja riskiryhmät velvoitettiin kotiin karanteenin kaltaisiin oloihin. Ma 30.3. maan hallitus ilmoitti näiden toimien jatkuvan 13.5. saakka.

Koko maassa kevään suunnistustapahtumat, leirit ja kilpailut on peruttu ja Suunnistusliiton 17.3. antaman ohjeistuksen mukaan ohjattuja yhteisharjoituksia ei tulisi järjestää, vaan harrastajia ohjeistetaan mahdollisuuksien mukaan omatoimiseen suunnistamiseen yleisiä viranomaisten ohjeita noudattaen. Seurojen ei suositella järjestävän avoimia suunnistusharjoituksia tai kuntosuunnistuksia, joissa karttojen jako tms. on yhdessä paikassa edes rajatulla aikavälillä, jotta annettuja rajoituksia kokoontumisesta ei rikota ja tarpeettomat lähikontaktit vältetään, samoin mahdollisille kiintorasteille tai ns. taitopankkiharjoituksiin mennään porrastetusti. Yhteiskyytejä tulee välttää ja käsihygieniaa noudattaa. Seuravalmentajien ja -ohjaajien tulee ohjeistaa urheilijoita ja harrastajia omatoimisessa harjoittelussa siten, että kokoontumisrajoituksia ei rikota. Suunnistusliiton liittohallitus ei tehnyt 14.4. kokouksessaan uusia päätöksiä mutta toteaa, että kilpailujen ja kuntosuunnistusten osalta tulee noudattaa viranomaismääräyksiä ja niissä asetettuja päivämääriä.

Näistä lähtökohdista toteutetut Kokkolan Suunnistajien viikottaiset omatoimirastit ovat pyörähtäneet käyntiin ja karttamenekki on osoittanut, että metsiin on mieli! Myös suunnistuskoulu toimii alkukauden omatoimirastien maastoissa. Taitoryhmän ja valmennusjaoston vetäjät ohjaavat ryhmien jäseniä omatoimisiin harjoituksiin em. ohjeistus huomioiden.

Suunnistusnälkään suositellaan myös alueen kiintorasteja ( Outokummuntie ) ja moborasteja ( Elba ja Santahaka ), joiden kartat löytyvät tämän sivun oikeasta alalaidasta kohdasta Materiaalipankki. Uusi mobo-rastirata on valmistumassa Patamäelle tämän kevään aikana. Kannattaa kurkistaa myös Vieraskirjaan, jossa esim. tällä hetkellä on ohje Torstai-pummien omatoimirasteille.

Tämän vuoden Kärppäjahti toukokuun alkupuolella jää toteutumatta ja sovittu kisalue hyödynnetään toukokuun 2021 Kärppäjahdissa. Kokkola-Gamlakarleby400-sprint/KP:n ja ÖID:n am-kilpailu on sovittu pidettäväksi 23.8.20 ja tämän kilpailun suunnittelua ja valmisteluja jatketaan, mutta sen toteutuminen riippuu korona-tilanteen kehityksestä.

Kevätkokous pidetään, kun viranomaismääräykset sen sallivat. Vuokatin loma-asuntojen vuokraus on keskeytetty.

Kevään odotettu julkaisu seuralehtemme Suunnistus 2020 tulee painosta pe 24.4. ja jaetaan entiseen tapaan talkootyönä talouksiin Kanta-Kokkolan alueelle. Lehti on saatavilla myös Intersportista omatoimirastien karttapisteestä.

Seuran hallitus seuraa viranomaisohjeistusta, ja tauolla olevia toimintamuotoja aloitetaan tilanteen niin salliessa. Siihen saakka käyttäkäämme hyväksemme kehitettyjä uusia toimintamalleja ja toivottavasti mahdollisimman pian voimme jälleen sanoa: Nähdään rasteilla!

Hallitus


   
Lisää uutisia
Kokkolan Suunnistajat
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031
 
Kategoriat